Kiven
teos oli lapsena yksi lempikirjoistani, ja
olen lukenut sen 4 - 5 kertaa.
Suosikkini on edelleen Impivaara-osuus ja muutenkin kirjan alkupuoli. Veljesten
kääntyminen kunnon miehiksi vaikutti tällä lukukerralla jokseenkin teennäiseltä
ja epäuskottavalta ratkaisulta. Muuten kirja on kyllä ihan rautaa ja ihmettelenkin,
että se useimmille tuntuu olevan pelkkää äikäntuntien pakkopullaa. Etenkin Simeonin saapasnahkatornivisio on
niin pysäyttävä, että se kannattaa lukea vaikka pelkästään, ellei muuta kirjaa
viitsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti