perjantai 1. maaliskuuta 2013

Patrick Rothfuss: The Name of the Wind

Rothfussin esikoisteos on fantasiaromaani, joka kertoo komean ja lähes yleisneromaisen älykkään, mutta rutiköyhän ja yksinäisen nuorukaisen oppivuosista ensin katupoikana ja myöhemmin yliopistossa. Asiaan liittyy taikuutta, demoneja, muita mörköjä, eräänlainen lohikäärme ja kaunis nainen.

Kirja ei ole hölmöimpiä lukemiani fantasiaromaaneja. Siinä on kuitenkin useita vikoja, jotka korjaamalla teoksesta olisi tullut parempi.

Ensinnäkin päähenkilö. Kirjailija on ilmeisen umpirakastunut luomukseensa. Kvothe on paitsi älykäs ja nopea oppimaan, komea ja sosiaalisesti kohtuullisen lahjakas. Hän osaa näytellä ja soittaa taitavasti, ja hänellä on hyvät erätaidot. Naiset pitävät hänestä, ja hän on fyysisesti ilmeisen vahva, nopea ja notkea. Lisäksi hänellä on kirkkaanpunaiset hiukset ja kirkkaanvihreät silmät. Hänen ainoat vikansa ovat köyhyys sekä kyvyttömyys heilastella sujuvasti naisten kanssa 15-vuotiaana. Näin täydelliseen, jopa erikoiseen hahmoon on vaikea samastua. Lisäksi kirjailija esittelee hänet kehyskertomuksessa jonkinlaisena kärsivänä, murjottavana sankarina, mikä on mielestäni erityisen luotaantyöntävää.

Toisekseen juoni. Kirjassa on kehyskertomus, jonka puitteissa itse tarinaa kerrotaan ja kirjoitetaan muistiin, sekä useita itsenäisiä osioita, jotka eivät täysin sujuvasti nivoudu yhteen. Kirjailija ei pysty luomaan toimivaa draaman kaarta, jännitteitä ja niiden purkautumista. Lopussa selviää, että kirja on oikeastaan vain prologi Kvothen tuleviin, oletettavasti erittäin legendaarisiin seikkailuihin. Lisäksi kirjassa on varsin paljon kirjailijan luomaan fantasiamaailmaan liittyvää epäoleelliselta vaikuttavaa taustatietoa ja muuta löpinää.

Kolmannekseen kieli. Teos ei edusta varsinaisesti mitään kielellistä ilotulitusta. Samoja sanoja ja ilmaisuja toistetaan, ja välillä kirjailija ei täysin tunnu pysyvän valitsemansa tyylilajin puitteissa.

Neljännekseen yleinen uskottavuus. Vaikka takakannessa siteerataankin Tad Williamsia, jonka mukaan kirja on ”completely believable”, minusta se ei ollut. Kaikki naiset esimerkiksi ovat kauniita, ja Kvothen vanhemmat totaalisen rakastuneita toisiinsa. Kvothen yliopistovihollinen on alusta asti inhottava ja vieläpä naisten ahdistelija. Vammat paranevat ällistyttävän nopeasti ja pitkiä matkoja taitetaan kantamusten kanssa helposti.

Kirjasta paistaa vahvasti esikoisteosmaisuus, jota osaava kustannustoimittaja olisi pystynyt halutessaan suitsimaan.

Korostan vielä, ettei kirja ollut mitenkään erityisen huono verrattuna esimerkiksi jonkun Eddingsin tai Salvatoren tuotantoon, vaan odotukseni olivat ilmeisesti liian korkealla jonkinlaista realistista fantasiaa lupailevalta tuntuvan alun perusteella. Nuoret ja genreen ennestään perehtymättömät lukijat saattavat pitää kirjasta, samoin kevyen viihteen ystävät. Kirjassa oli myös se hyvä puoli, ettei siinä ollut erityisen paljon väkivaltaa. Sen sijaan en suosittele teosta esimerkiksi George R. R. Martinin, Joe Abercrombien tai vastaavien hieman synkemmänsorttisten fantasiakirjailijoiden tuotannosta pitäville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti