tiistai 18. kesäkuuta 2013

Piko ja Fantasio

Piko ja Fantasio kuuluu niihin sarjakuviin, joihin en syystä tai toisesta ole aiemmin juuri perehtynyt. Olen joskus töissä hiljaisina hetkinä selaillut läpi albumin Kone joka näki unia, josta kyllä pidin, mutta muuten hahmojen ulkonäkö ja piirrostyyli ovat saaneet minut vieroksumaan sarjakuvaa. Kun perheenjäsen kuitenkin kantoi talouteemme kilokaupalla albumeja kirjastosta, minunkin oli aika tutustua niihin.

Piko ja Fantasio on ilmestynyt vuosikymmenien ajan, ja tekijät ovat vaihtuneet. Seikkailujen tyylilaji vaihtelee: sarjasta löytyy huumoria, jännitystä, yhteiskunnallista ja ekologista kantaaottavuutta sekä karmeaa toimintakoheltamista. Suomessa albumit on julkaistu aivan missä sattuu järjestyksessä ilmeisesti ilman minkäänlaista pyrkimystä kronologiseen tai temaattiseen järjestykseen. Soppaa hämmentää vielä Pikon ja Fantasion uudet seikkailut -sarja, jossa tarina tavallaan alkaa alusta - kuitenkaan tässäkään sarjassa ei ole pyritty kronologiseen yhdenmukaisuuteen, vaan hahmot seikkailevat missä sattuu ajassa ja paikassa.

Sarjakuvan suurin ongelma onkin juuri ajan, paikan sekä hahmojen luonteiden ja ominaisuuksien lähes rajaton joustavuus. Tyylilaji vaihtelee älykkäästä huumorista lapsille sopivan ajanvietesarjakuvan kautta yllättävänkin veriseen historialliseen kuvaukseen. Satunnainen lukija ei oikein ymmärrä, mitä hahmot tekevät työkseen, miksi Piko käyttää pikkolon univormua tai mikä hahmojen välinen suhde oikein on. Osa albumeista on huomattavan hyviä, osa taas karmaisevan huonoja.

Omia suosikkejani ovat muun muassa varsin erilainen Piko ja Fantasio -tarina Kone joka näki unia, hivenen epäkorrekti Musta säde sekä uusien seikkailujen puolelta Tummanvihreä pikkolopoika. Hieman yllättäen havaitsin pitäväni myös monista sivuhahmoista, esimerkiksi Zorbulista ja Marsupilamista.

Epäjohdonmukaisuuksistaan huolimatta sarjakuva on enimmäkseen riittävän viihdyttävä, ja rohkenen suositella sitä kaikenlaisen pölhöilyn ystäville. Nöökäle Lubroz!

2 kommenttia:

  1. Osuva tiivistelmä tästä sarjasta! Monet vanhemmat tarinat ovat jo aika vaikeasti saatavilla, mutta kirjastoissa näytää olevan kuitenkin kiitettävä valikoima. Itse en ole kaikkia lukenut, mutta muistan mm. Sarvikuonojahti-albumia lukeneeni pienenä ja nauraneeni kippurassa.

    Lisää sarjakuva-arvosteluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarjakuva-arvosteluja on tulossa, tosin ehkä hieman obskuurimmasta kamasta :)

      Poista