Ensivaikutelma Heikki Niskan lastenrunokokoelmasta on positiivinen. Virpi Pennan iloinen ja värikäs kuvitus sekä runojen hölynpölyhenkisyys hymyilyttävät. Hetken päästä tarkastelija kylläkin huomaa, että kuvitus vaikuttaa vähän tietokoneella tehdyltä, jopa Adobe Illustrator -henkiseltä - sama ongelma sivumennen sanoen vaivaa myös graafikko Osmo Pennan töitä, joita Satakielen kuvitus muistuttaa hyvin paljon.
Kuvituksen lievää jäykkyyttä raskauttavammaksi ongelmaksi runoteoksessa nousee kuitenkin runojen kieliasu. Monissa runoissa on varsin nerokas alku tai idea, mutta useimmat lässähtävät loppua kohti aivan kuin runoilija ei oikein olisi jaksanut kunnolla hioa niitä. Myös jotkin sanavalinnat ihmetyttävät: tuntuu siltä kuin runoilija olisi valinnut aivan satunnaisen sanan runon täytteeksi. Pahinta kuitenkin on, että vaikka runot ovat loppusoinnullisia, ne eivät ole mitassa. Ääneen lukeminen on välillä todella vaikeaa, ja ääneenhän näitä luetaan, joka päivä, joskus montakin kertaa.
Runokirjan puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, että puutteistaan huolimatta se on toistuvasti luettavaksi lastenkirjaksi melko siedettävä. Runoissa on kaikenlaisia aikuistakin huvittavia hauskuuksia, ja yksityiskohtainen kuvitus tukee ja tulkitsee runoja. Oma suosikkini on sivulta 55 löytyvä Herkkuja netistä, jossa ruoka-aineiden nimet rullaavat herkullisesti kohti yllättävää loppua.
Uskallan suositella kirjaa esimerkiksi lahjaksi lapsiperheeseen, koska toisin kuin varsin monet lapsille tarkoitetut kulttuurintuotteet, Niskan runoteos ei herätä aikuisessa välitöntä halua vajota koomaan ja päästä osallistumasta kulttuurinkulutukseen. On harvinaista, että sama kirja kiinnostaa sekä aikuista että taaperoikäistä, ja tässä kirjan tekijät ovat onnistuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti