Sain joululahjaksi pitkään himoitsemani Iliaan Otto Mannisen suomennoksena. Raportoin edistymistäni laulu kerrallaan. (Disclaimer: jos joku opiskelija tai vastaava googlaa Iliaan juoniselostusta, niin älkää nyt herrajumala uskoko mitään, mitä kirjoitan, vaan tarkistakaa asia jostain oppineesta lähteestä.)
Kuten useimmat tietänevät, Ilias sijoittuu Troijan sotaan. Ensimmäisessä laulussa tapaamme kreikkalaiset sotaurhot Agamemnonin ja Akhilleuksen, jotka joutuvat nokkapokkaan keskenään. Agamemnon on ilmeisesti koko kreikkalaisten sotajoukon pomo tai ainakin hän komentaa useampia miehiä kuin Akhilleus (joka muuten on sama heppu, joka tunnetaan sanonnasta "Akilleen kantapää"). Sotajoukko on ottanut naisvankeja, jotka on jollain logiikalla jaettu sotilaiden kesken. Agamemnon on saanut troijalaisen Apollon papin Khryseksen tyttären, kun taas Akhilleus on saanut Briseis-nimisen naisen. Khryses tulee kreikkalaisten leiriin tarjoamaan lunnaita tyttärestään, mutta Agamemnon kieltäytyy luovuttamasta tätä sillä perusteella, että tytär on paremman näköinen ja vielä askareissakin taitavampi kuin Agamemnonin oma vaimo. Khryses pyytää apua Apollolta, joka ryhtyykin ampumaan kreikkalaisiin ruttoa aiheuttavia nuolia. Kreikkalaiset pyytävät apua ennustajalta, joka paljastaa heille Apollon puuhat ja kertoo, että ainoa keino jumalan lepyttämiseen on antaa tytär Khrysekselle takaisin ilman lunnaita. Agamemnon ei tästä ilahdu, vaan vaatii, että hänen pitää saada muilta kreikkalaisilta hyvityksiä, jos hän joutuu luovuttamaan Khryseksen tyttären.
Akhilleus rupeaa aukomaan Agamemnonille päätään. En ihan tajunnut, mitä hän sanoo, mutta ilmeisesti se oli jotain tosi ärsyttävää, koska Agamemnon ilmoittaa ottavansa hyvitykseksi Briseiksen. Akhilleus vetää herneen todella syvälle nenäänsä ja ilmoittaa, ettei suostu enää taistelemaan. Hän pyytää äitiään, merijumalatar Thetistä, anomaan ylijumala Zeusta kääntämään sotaonnen kreikkalaisille vastaiseksi kunnes Akhilleus jälleen palaa taisteluun. Thetis tekeekin näin ja Zeus suostuu, mistä tämän puoliso Hera (tai Here, kuten nimi kirjassa kirjoitetaan) pahastuu. Puolisoiden välille tulee riitaa, ja Zeus uhkaa ruveta kurittamaan Heraa. Väliin onneksi tulee lepyttelemään heidän poikansa Hefaistos, ja jumalat ryhtyvät juhlimaan iloisina, mihin laulu loppuu.
Teoksen kieliasu on vanhahtava ja vaikeaselkoinen, mutta ei mahdoton ymmärtää. Lopussa olevat selitykset auttavat lukemisessa. Teoksen henkilöt äksyilevät, mököttävät, uhkailevat ja kiukuttelevat ensimmäisessä laulussa vähemmän sankarillisella tavalla. Kreikkalaiset sotaurhot käyttäytyvät suorastaan kuin mitkäkin bridezillat. Tästä on hyvä jatkaa.
Opin ensimmäisestä laulusta myös uutta: teoksen syntyajan kreikkalaiset ovat ajatelleet, että tummaihoiset ihmiset ovat jumalien erityisessä suosiossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti