keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Andrew Brooks: Clothing Poverty - The Hidden World of Fast Fashion and Second-hand Clothes

Kirjassaan Andrew Brooks analysoi kahta vaatetusteollisuuteen liittyvää, yhteenkuuluvaa ilmiötä: halpavaatteiden valmistusta ja käytettyjen vaatteiden myyntiä. Brooks tuo esille, että vaatteiden valmistuttajat etsivät jatkuvasti uusia alueita, joilla palkat ovat mahdollisimman alhaisia ja kustannukset saadaan muutenkin minimoitua esimerkiksi turvallisuudesta tinkimällä. Hänen mukaansa vapaa markkinatalous edesauttaa tällaisen toiminnan syntymistä ja jatkumista.

Tässä ei nyt varmaan sinänsä ole mitään uutta henkilöille, jotka ylipäätään yhtään seuraavat tiedotusvälineitä. Esimerkiksi Aasian hikipajoista on puhuttu jo pitkään. Brooks kuitenkin kertoo kirjassaan toisestakin ilmiöstä, joka tuli ainakin minulle uutena tietona. Ilmeisesti länsimaissa toimivat hyväntekeväisyysjärjestöt, joille länsimaiden asukkaat lahjoittavat itselleen tarpeettomia vaatteita (joiden tarpeettomuus johtuu pääasiassa muodin keinotekoisista vaihteluista, joiden tarkoituksena on saada ihmiset ostamaan lisää tavaraa), rutiininomaisesti myyvät länsimaissa myymättä jääneet tai muuten huonolaatuiset käytetyt vaatteet köyhiin maihin, esimerkiksi Afrikkaan. Eikä tässä vielä kaikki. Vaatteet myydään paaleina, joihin ujutetaan mukaan myös käyttökelvotonta tavaraa (esimerkiksi talvivaatteita ja likaisia tai rikkinäisiä vaatteita), niin että paalin vastaanottajamaassa ostava katukauppias tai vastaava ei voi koskaan tietää, mitä hän tarkalleen ottaen on ostamassa. Kirjoittajan mukaan käytettyjen vaatteiden kaupalla on negatiivisia vaikutuksia köyhien maiden omaan teollisuuteen. Hän jättää armeliaasti käsittelemättä suurimman osan asian ympäristövaikutuksista, kuten roskiskuntoisten vaatteiden rahtaamisen mantereelta toiselle ja sen, mitä jätehuolloltaan kehittymättömissä köyhissä maissa tapahtuu niille vaatteille, joita kukaan ei halua ostaa.

Kirja maalaa nykyaikaisesta, globaalissa markkinataloudessa toimivasta vaatetusteollisuudesta synkän ja ihmisarvoa alentavan kuvan. Kirjoittajan mukaan tilanteeseen ei myöskään ole helppoa ratkaisua. Sekä reilu kauppa että ekomuoti saavat häneltä huutia, ja hänen mukaansa yksittäisten kuluttajien aktiivisuus ja tietoisuuden lisääminen eivät ole realistisia keinoja. Hänen mukaansa ei voida olettaa, että yksittäinen kansalainen joka kerran uutta tavaraa ostaessaan pystyisi selvittämään, onko tavara eettisesti tuotettu. Myöskään kulutuksen väheneminen yksittäisten kansalaisten päätösten seurauksena ei hänen mielestään ole realistista, koska kuluttajia painostetaan koko ajan ostamaan lisää. Ratkaisuksi Brooks tarjoaakin lähinnä tutkimusta, aktivismia ja viime kädessä kapitalistisesta järjestelmästä luopumista.

Tässä on nyt lievästi sanottuna ahdistava kirja, jota kuitenkin suosittelen ihan kaikille. Vaikka aiheena ovat vaatteet, kirjassa esitetyt väitteet pätevät moniin muihinkin kulutustavaroihin. Kuten Brookskin toteaa, yksittäisenä kansalaisena on hyvin vaikea sanoa, mitä tässä tilanteessa kuuluisi tehdä: jos esimerkiksi vien jotain rönttäisiä talvivaatteita H&M:n lumppukeräykseen, onko vaarana, että ne lopulta ujutetaan afrikkalaisten riesaksi? Olisiko ne parempi heittää saman tien roskiin täällä kotimaassa? Kirja pistää takuulla ajattelemaan, ja ehkä joku sen luettuaan keksii myös ratkaisuja, miten tästä ympäristön ja ihmisarvon kannalta haitallisesta tilanteesta päästäisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti